Omena - hedelmien kuningatar
“Kymppitonni, Lantun talvi ja Sortavalan ilmestys. Miten eriskummallisia nimiä omenille ennen annettiinkaan!”
– KATKELMA KIRJASTA KASVUN TARINA
Luultavasti mihinkään muuhun hedelmään ei liity yhtä paljon mytologiaa kuin omenaan.
Otetaan esimerkiksi mielikuva, joka tässä yhteydessä saattaa tulla mieleen: Eeva, Aatami, käärme ja hedelmäpuu, jonka suurin osa kuvittelee olevan omena.
Mutta. Missään tarinallisessa lähteessä, Raamattu mukaan lukien, ei kuitenkaan mainita, mistä hedelmäpuusta oli kyse.
Itse asiassa eri kertomustraditioissa tähän puuhun on viitattu muun muassa viikunana, kvitteninä ja granaattiomenana, joka nimestään huolimatta ei ole sukua omenalle.
Omenaan liitetty symboliikka
Sen sijaan moniin muihin tarinoihin omena todistetusti liittyy. Afrodite vastaanottamassa omenaa päihtymyksen ja viinin jumala Dionysokselta. Muinaispohjoismainen Idun-jumalatar vartioimassa omenaa, jonka nauttiminen takaa ikuisen nuoruuden. Lumikki puraisemassa äitipuolensa myrkyttämää omenaa.
Omenaa voi hyvällä syyllä pitää hedelmien kuningattarena - sen verran ahkeraan siitä on historian saatossa kirjoitettu.
Monien mielikuvien omena
Kun myyttien pintaa hieman rapsuttaa, vaikuttaisi siltä, että omenan symboliikka on jakautunut kahtia. Yhtäältä se on liitetty positiivisiin mielikuviin: vaurauteen, hedelmällisyyteen ja viisauteen sekä kuolemattomuuteen ja nuoruuteen.
Myöhemmin tämä viesti on liitetty aivan konkreettisestikin omenan terveysvaikutuksiin: omena päivässä pitää lääkärin loitolla.
Omenassa on kuitenkin myös toisenlainen puoli, tummempi. Se on liitetty myyteissä paitsi viettelykseen, myös suoranaiseen pahuuteen. Pidetäänpä omenaa syynä jopa Troijan sotaan.
“A few bad apples is no reason not to visit the orchard.”
– LAUREN WEISBERGER
Omenan historia Suomessa
Suomeen omena saapui tiettävästi 1500-luvulla. Suomen kielen sanana se on tunnettu ainakin 1540-luvulta alkaen, sillä itse Mikael Agricola mainitsee sen antaessaan Rucouskirjassaan ohjeita syyskuun ruokavalioon: omenaa oli silloin oikea aika syödä.
Ensimmäiset omenapuut tuotiin suomalaiskartanoihin Virosta, Ruotsista ja Saksasta. Monet eteläisistä lajikkeista kuitenkin kuolivat talven pakkasiin, kunnes oivallettiin vaihtaa lajikkeita kylmänkestävämpiin ja alettiin tuoda niitä Venäjältä.
Varsinainen Suomen omena-asiamies oli luonnontieteilijä-professori Carl Reinhold Sahlberg. 1800-luvun puolivälissä hän perusti Yläneelle yli tuhannen hedelmäpuun puutarhan ja alkoi tehdä siellä hedelmäviljelykokeita.
Tilan hän nimesi Huvitukseksi. Saman nimen on saanut myös suosittu kotimainen omenalajike, jota yhä edelleen viljellään.
Fredrika Runebergin omenatarha
Yksi virstanpylväs suomalaisen omenanviljelyn historiassa oli kansallisrunoilija J. L. Runebergin vaimon, kirjailija Fredrika Runebergin kaupunkipuutarha. Tarina kertoo, että hän nimesi tarhansa omenapuut omien lastensa mukaan.
Inspiroiduin tiedosta niin paljon, että menin käymään Fredrikan puutarhassa. Se sijaitsee Porvoossa ja on avoinna vieraille Runebergin kotimuseon yhteydessä.
Vaikka Fredrikan alkuperäiset omenapuut olivat jo aikaa sitten kuolleet, löytyi puutarhasta yhä edelleen vanhoja omenapuita. Niiden katveessa minä eräänä kalvaana iltapäivänä istuin ja kirjoitin. Mitä tarkemmin, se selviää kirjasta Kasvun tarina. Puutarhan elämää kannatteleva voima.
“Kun laskeutuu portaita myöten Fredrikan puutarhaan ja käy peremmälle, voi aistia puut, kukat, tuoksut ja puutarhan muut yksityiskohdat, jotka tekevät tästä historiallisesta 1800-luvun puutarhasta ainutlaatuisen.”
- DAVID STOKES KIRJASSA UNELMIEN PUUTARHA. FREDRIKA RUNEBERGIN KUKKIVA KEIDAS JA HYÖTYTARHA
