7 syytä lukea Sirpa Kähkösen 36 uurnaa
MAARETTA TUKIAINEN
”En minä sitä vapise, että minua on lyöty, kun olen kapinoinut. (---) Vapisen sitä, että vankila, viha, rangaistukset ja anteeksi-antamattomuus ovat olleet kirjoitettuna meihin.”
– SIRPA KÄHKÖNEN, 36 UURNAA
Tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto meni Sirpa Kähköselle ja hänen kirjalleen 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia (Siltala, 2023).
Millainen lukukokemus 36 uurnaa on?
Miksi Finlandia-palkittu kirja kannattaa lukea?
Mikä 36 uurnaa -teoksesta tekee erityisen - kirjallisesti ja muutenkin?
Kirjoitin aiheesta.
1) Ylisukupolviset traumat
Suomi on yhä edelleen ylisukupolvisten sotatraumojen maa. Kähkösen kirja näyttää, miten yhteiskunnalliset traumat periytyvät ja miten ne muovaavat yksittäisten ihmisten ja sukujen kohtaloita. Punaiseen ja valkoiseen jakautuneen kansan sisälle ratkennut railo tulee näkyväksi sisäistettyinä leimoina, joiden poltinmerkki tunkeutuu niin syvään, että minuuden rakenteet räsähtävät rikki.
2) Tuore lähestymistapa
Kirjan rungon muodostaa henkinen perunkirjoitus esineiden ja niihin liittyvien muistojen kautta. Mukana on myös aikajanan hahmottamista ja piirtämisleikkejä, taideterapian keinovalikkoa. Minäkertojan puhe kuolleelle äidilleen ja mielikuvitukselliselle Tuonen tytille nostaa teoksen historiallisesta realismista osin maagisen kerrontatradition suuntaan, josta lopun esinelista kiinnittää sen jälleen takaisin tässä ja nyt -hetkeen. Rakenneratkaisu toimii sekä tunteen että juonen tasolla.
3) Kielen kudelmat
Kirjan kieli on enimmäkseen toteavaa ja lause lyhyttä, mutta paikka paikoin vauhti kiihtyy pyörteiseksi virraksi. Vanhat päiväkirjat tarjoavat tirkistysreiän äidin sisäiseen todellisuuteen, ja ajoittain myös murre pilkahtelee esiin. Lause lauseelta näistä aineksista rakentuu tekstin runollinen, lähes käsin kosketeltava kudos, jossa kehollisuudella on keskeinen rooli.
”(---) hiljaisuus oli kangasta, jolle saattoi sommitella kukkasia, (---) merkkauksia punaisella langalla, kokonaisia maisemia, toinen oli nähnyt paljon, toinen ei paljonkaan, mutta jaksoi kuvitella, lumoutua. Suudelmista jäi raudanmaku suuhun.”
– SIRPA KÄHKÖNEN, 36 UURNAA
4) Tarkka ajankuva
Miten ennen vanhaan ehostettiin, miten kiharrettiin hius, miten laihdutettiin? Kirja kuvaa menneiden vuosikymmenten kulttuurihistoriaa arjen tasolta. Se pursuaa esineitä ja käytänteitä, naisen osaa. Erityisen vaikuttavia ovat dramaattiset avainkohtaukset, jotka on rakennettu uskomattoman tarkoista detaljeista. Niiden kautta datasta syntyy veturi, joka kiskoo tapahtumien junan vääjäämättömään liikkeeseen, tuhoisin seurauksin.
5) Äidit ja tyttäret
Jokainen on jonkun lapsi, ja tähän totuuteen kirja pureutuu. Se näyttää, miten monimutkainen ja edestakaisin purkautuva vyyhti tuo ikiaikainen suhde on, etenkin äitien ja tytärten välillä, mutta myös isien ja heidän tyttäriensä. Tarinan kautta hahmottuu, miten paljon kaipausta ja erilaisia tarpeita jokainen lapsi vanhempiinsa liittää. Ja miten paljon pettymyksiä elämä väistämättä tuo mukanaan.
6) Taiteen lähtökohta
Harva meistä on niin onnekas, että olisi lapsena saanut kaiken tarvitsemansa. Niin vastuuttomalta kuin se ehkä kuulostaa, sanon että hyvä niin. Ilman näitä rakkaudettajäämisiä ja hylätyksitulemisia, ilman alaspainettuja ja ylivastuullisia näkymättömiä lapsia maailmankirjallisuus olisi paljon nykyistä ohuempi laitos, koska niin moni häikäisevä teos olisi jäänyt kirjoittamatta. Taiteella on hintansa ja usein sen ydin kätkeytyy inhimilliseen kärsimykseen. Ei aina, mutta usein.
7) Hyväksyvä myötätunto
Tämä teos ei kuitenkaan jää märehtimään menneitä, vaan kasvaa vaikeiden muistojen kohtaamisen kautta katarttiseksi kehtolauluksi edesmenneelle äidille. Sen hyväksyvä ja lempeä katse on kuin pitkään odotettu anteeksianto, kuin rakkaan käden lämmin silitys poskella. Eri aikakausien lapset ovat loppujen lopuksi samaa ainetta. Ne kukoistavat - ja kuihtuvat - rakkaudessa.
”Lamput ovat syttyneet, puut kahisevat pihoilla, järvi on tyyni ja pimeä. Talossa loistaa valo.
Ota minua kädestä, äiti. Nyt olis elokuu. Nää olis tyttöjä ja menis yhessä tuonne taloon.”
- SIRPA KÄHKÖNEN, 36 UURNAA
Lue tämä Finlandia-voittaja,
jos haluat lukea tarinan, joka on samalla henkinen perunkirjoitus ja hyvästijättö rakkaalle
jos haluat ymmärtää ylisukupolvisten traumojen mekanismeja ja kehityspsykologiaa
jos haluat sukeltaa Suomen lähihistoriaan ja arkeen
jos haluat nauttia kauniista, elävästä kielestä
jos haluat kokea, miten omalle äidilleen voi antaa anteeksi.
Sitaattien lainaukset: Sirpa Kähkönen, 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia. Siltala. 2023.
Tausta: Kirja on ostettu omalla rahalla eikä tähän kirjoitukseen liity minkäänlaista kaupallista yhteistyötä. Teksti on kummunnut puhtaasti henkilökohtaisesta lukukokemuksestani.
Myös oma kirjani Kasvun tarina. Puutarhan elämää kannatteleva voima liittyy sukupolvien ketjuun. Se lähestyy aihetta puutarhojen näkökulmasta, sekä menneiden että nykyisten.
